Kuulumisia

Viime kerrasta täällä onki jo vierähtäny tovi ja tuntuu, että oon tehny tällä välillä kaikkee muuta kuin käsitöitä. Oon suorittanu miun viimesiä opintoja ja taistellu gradun kanssa, suorittanu työharjottelun, tehny kahvilatöitä, ollaan muutettu ja reissattu idässä ja pohjosessa. Tuntuu, että aikaa ihan vaan neulomiselle ei oo ollu, vaikka onhan sitä todellisuudessa ollu ihan yllin kyllin. Mietinki vasta, että onneks tulee melkein kaikki omat työt laitettua esille Instagramiin, niin pysyy itekki kartalla omista tekemisistä eikä pääse huijaamaan itteensä määrien suhteen.

Nyt pieni throwback menneeseen. Miun syksyn ja talven neuleiden teemana on selvästi ollu isot ja aikaa vievät projektit, joten ihmekös tuo jos määrät tuntuu pieniltä. Laitan tähän esille muutamia, jotka on itelle jäänyt mieleen. Näissä on myös miun aikasempiin töihin verrattuna erikoista se, että nää on (viimesiä sukkia lukuunottamatta) tehty muiden kirjottamien ohjeiden pohjalta. Miun tavotteena onki viime aikona ollu neuloo enemmän muiden ohjeista, oppii uusia tekniikoita ja siten kehittyy neulojana.

Nietos-palmikkoneuleen ohje on Sari Nordlundin käsialaa ja julkastu Novita 1/2021 kevät -lehdessä. Tuossa Novitan lehdessä on tosi monta ohjetta, jotka haluisin jossain vaiheessa vielä neuloa, mut ensimmäisenä päätin laittaa puikoille tän palmikkopaidan Vilpsulle. Tää ohje oikein huusi miulle, että haluaa tulla neulotuksi suomalaisesta ja erityisesti suomenlampaanvillasta, jota sit päädyin tilaamaan Vanhalan lammastilalta. Oon viime vuosina tilannu useamman kerran lankaa suoraan tiloilta ja ollu kyl enemmän kuin tyytyväinen saamiini lankoihin – suomalainen villa on ihan parasta ja haluun omalla toiminnallani tukea tilallisia. Paita on ollu nyt keväällä ahkeralla käytöllä ja lanka on kestäny hyvin käytössä. Jos tekisin tän uudestaan, niin saajan toiveesta muokkaisin pääntietä korkeammaksi. Tässä versiossa se on vähän liian matala eikä siten lämmitä tarpeeks.

Ruusutarhurit-villatakki on Lumi Karmitsan suunnittelema ohje ja julkastu Taitolehdessä 2/19. Neuloin tän Alafosslopi-langasta eli paksusta islantilaisesta villasta ja tein aika reilusti ohjetta isomman ja pidemmän mallin. Tää oli ihana projekti tehä vaikka tuntukin, että takin pituus vaan kasvaa ja kasvaa tehdessä. Lopputulokseen olin erittäin tyytyväinen ja nyt tätä muistellessa tekis hirveesti mieli tehä taas jotain islantilaisesta villasta.

Lanka: Alafosslopi Istex väreissä 0005 ja 0051.

Pieni karhumies sai joululahjaksi karhupaidan. Ohje on Mini Unbearable Hoodie ja sen suunnittelija Maxim Cyr (@maxtheknitter). Ohjeesta poiketen en tehny tähän huppua, kun aattelin että ois tämmösenä käytännöllisempi. Lankana käytin ohjeessa suositeltua ohuempaa Dropsin Baby Merino -lankaa, joten jouduin aika paljon säätämään kokojen kanssa saadakseni sopivan. Tästä tuli kyl hirveen söpö ja lanka on kestänyt hyvin, vaikka onkin tosi edullinen!

Lanka: Drops Baby Merino väreissä 13, 52 ja 23.

Ostin alkuvuodesta Veera Välimäen ja Laineen julkaseman Raidat-kirjan, joka on täynnä ihania raitaneuleita. Ensimmäisenä kirjasta päätin neuloo Kyllikki-villatakin, koska huomasin tartteevani sellasen. Snurresta löyty kirjan lisäks myös langat tähän projektiin: tällä kertaa päätin kokeilla itelleni uutta tuttavuutta Dansk Pelsuld 8/2 -villalankaa. Takista tuli varsin hyvä ja on päässy ahkeraan käyttöön. Tässä projektissa opin myös tekemään hieman erilaiset raglanlisäykset ja nappilistan kuin aiemmin oon tehny.

Sit takas nykypäivään. Näillä sukilla osallistuin Faxer x Novita -suunnittelukilpailuun. Inspiraationa toimi miun lempparikarkit Fasulta eli kettukarkit, mariannet ja salmiakit. Oon jo vuosia sitten suunnitellu ja neulonu yhet vastaavat sukat, mutta niistä tuli sen aikasten taitojen myötä samaan aikaan liian isot ja liian kireet. Päätin päivittää vanhat kettusukat uusiin ja suunnitella ne niin, että voisin osallistuu edellä mainittuun kilpailuun näillä. Poikkeuksellista siis, että tarkka ohje ja kirjoneulekaaviot on kirjotettu matkan varrella eikä tarvii jälkikäteen muistella, mitä on tullut tehtyä. Toivottavasti pääsisin kisan myötä jakamaan näiden ohjeen myös muille!

Lanka: Novita Nalle väreissä 549, 285, 099 ja 011.

Hain myös äskettäin Novitalle neulojaks, mut jää nähtäväks miten siinä käy. Toki mukaan pääseminen vähentäis varmasti aikaa omilta projekteilta, mut ois kyl mielenkiintosta päästä tekemään heille töitä. Tän kevään tavotteena miulla on myös valmistua ja alottaa kuuden vuoden opiskelijaelämän jälkeen pitkästä aikaa ihan oikee työelämä. Neuleaika, tai ainakin tunne siitä että on aikaa, toivottavasti lisääntyy kans kesää kohden mennessä. Voispa aina vaan neuloa.

Previous
Previous

Pörröunelmia

Next
Next

Purettu & neulottu